Syksy on jotenkin mystistä aikaa. Tavallaan se on kaikkein ikävin vuodenaika, koska kesä on takana ja seuraavaan lämpimään jaksoon on hirveän pitkä aika. Edessä on pimeä, kylmä talvi, sateet, viima ja kerrospukeutuminen. Kuitenkin syksy saa ainakin minussa aikaan jonkinlaisen innovaatio- ja motivaatiopuuskan. Tekee mieli tehdä käsitöitä, luoda...

Viimeaikaisista painajaisöistä huolimatta olen saanut valtavasti voimaa ihmisiltä saamastani positiivisesta palautteesta. Iso kiitos siis teille! Kirjoittaminen on aina ollut minulle helpompaa kuin puhuminen ja olen sydänjuuriani myöten onnellinen, jos edes yksi ihminen saa tekstistäni voimaa tai tukea. Julkisilla kirjoituksilla on tosin se...

Tuttu tilanne, joka toistuu arjen eri tilanteissa: tapaan uuden ihmisen (tai vanhan tutun, jonka kanssa en ole ollut yhteyksissä aikoihin), jutellaan niitä näitä ja ennemmin tai myöhemmin toinen kysyy perheestä ja puolisosta. En ole missään vaiheessa peitellyt mieheni vankeustuomiota, mutta en jaksaisi enää vastata kysymyksiin "Ei kai hän mitään...

Useimmiten perhetapaamisen (alias valvomaton tapaaminen) lähestyessä huomaan energiatasoni nousevan, innostuneen ja luovan mielentilan kasvavan ja muutenkin tunnen voivani paremmin - joskus tunnen itseni jopa yli-ihmiseksi, jolle kaikki on mahdollista.

Kohtasin viime viikolla taas hyvin arkisen ongelman, joka on jälleen uusi lisäys jo pitkäksi venähtäneeseen listaan kompastuskivistä, joita vankeus voi aiheuttaa. Asun pienessä kylässä, jossa toimii postipalvelut kioskin yhteydessä. Aiemmin ei ole ollut mitään ongelmia siellä asioidessa, mutta nyt yrittäessäni lähettää miehelleni paketin vankilaan,...

Ennen kuin vankeus kosketti omaa elämääni uskoin monen muun tavoin, että vangit ansaitsevat kaiken mahdollisen vääryyden ja tuskan, mitä vain ikinä me kanssaihmiset voimmekaan heidän niskaansa kaataa. Kuuluin siihen suureen ymmärtämättömään joukkoon, jonka mielestä vanki ei ansaitse oikeuksia, uusia mahdollisuuksia tai myötätuntoa. Näine...

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka koskettaa valitettavan useaa vangin läheistä, etenkin puolisoa, nimittäin välien katkeamisesta ystäviin ja perheeseen tuomion takia. Itselläni on aika ihanteellinen tilanne, koska sekä oma että mieheni perhe ovat täysin tukenani. Useimmat ystävänikin ovat tukena. Eivät kuitenkaan kaikki.

En ole pystynyt kirjoittamaan aikoihin, koska kärsin uupumuksesta ja jonkinasteisesta kriisistä. Luultavasti useammasta kriisistä samanaikaisesti. Lupasin itselleni aiemmin, etten ajattele tulevaisuutta, mutta sepä olikin aika mahdoton lupaus. En haluaisi kuvitella tulevaisuutta epävarmana mössönä, mutta sitähän se on, ikävä kyllä. Mieluummin usein...

Yritin kerran selittää eräälle ihmiselle, miltä se tuntuu, kun on kihloissa, mutta ei kuitenkaan saa olla yhdessä. Jokainenhan tietää, miten ihanaa on, kun on löytänyt kumppanin, jonka tietää haluavansa loppuelämäkseen vierelleen. Arki on ihanaa ja välillä kamalaa, mutta se rakas kumppani on siinä mukana. Vankeus vie oman tukipilarin...

Hmm, viime viikko oli niin syvältä, että meinasi jo usko loppua. Vangin puolison elämä on yhtä ylä-ja alamäkeä. Kivasti vuorottelevat kaiken aikaa. Sitä kompuroi vastoinkäymisten juurakkoon ja juuri kun on päässyt jaloilleen, Äiti Elämä vetää maton jalkojen alta. Sitä joko antaa periksi tai nousee ylös.