Vangin vaimon Blogi / Suhteet koetuksella

12.12.2018

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka koskettaa valitettavan useaa vangin läheistä, etenkin puolisoa, nimittäin välien katkeamisesta ystäviin ja perheeseen tuomion takia. Itselläni on aika ihanteellinen tilanne, koska sekä oma että mieheni perhe ovat täysin tukenani. Useimmat ystävänikin ovat tukena. Eivät kuitenkaan kaikki.

Vietin viikonloppuna pikkujouluja ystäväpiirin kesken, se on meillä ollut perinteenä jo vuosia. Meitä on viisi ja näemme harvoin yhdessä, koska asumme eri puolilla Suomea, mutta juuri joulun alla kokoonnumme yhteen kiireestä huolimatta. Yleensä odotan tätä tapaamista innokkaasti, mutta nyt tapaamista varjosti kireät välit yhden ystävän kanssa. Hän ei ole tukenut minun ja mieheni suhdetta alun alkaenkaan ja vankilatuomio vain lisäsi vettä myllyyn. Hän pelkää, että koska mieheni istuu tuomiota henkirikoksesta, hän varmasti on vaaraksi myös minulle. Tämä on toki ymmärrettävä pelko, josta olen silloin tällöin joutunut käymään keskustelua ihmisten kanssa. Minulla on kuitenkin täysi luotto mieheeni ja sitä pitäisi ystävänikin kunnioittaa. Olemme riidelleet aiheesta kovastikin, mutta viime kesänä sain tarpeekseni ja laitoin kylmästi ystävyyssuhteemme jäähylle. Sattui sydämeen, kun hän ilmoitti, ettei halua tulevaisuudessa tulla häihimme tai lastemme kastajaisiin, koska ei hyväksy miestäni. Jäähy loppui kaikesta huolimatta aika lyhyeen ja ratkaisimme kiistamme siten, että emme puhu miehestäni. Ajattelin tuolloin, että kyllähän se käy: eihän ystäviä kannata kuitenkaan heivata, jos vaan toimeen jotenkin tullaan.

Nyt kun tapaaminen lähestyi, rupesin pohtimaan ystävyyttämme syvemmin. Mitä se sellainen ystävyys on, ettei olla toisen tukena elämän rankimpana aikana? Mikä on sellainen ystävyyssuhde, jossa ei voida puhua aivan kaikesta? Minun täytyy salata itsestäni se iso osa, johon mieheni kuuluu. Eikö se ennen pitkää johda siihen, ettei ystäväni enää tunne minua, koska on niin paljon asioita, joiden ulkopuolelle hän on jäänyt? Kun ilmoitin näiden pikkujoulujen alla, että tuloni riippuu siitä, sattuuko perhetapaaminen samalle viikonlopulle vai ei, ystäväni kimpaantui ja ikäänkuin asetti minut tilanteeseen, jossa minun on valittava mieheni ja ystävieni välillä. Onneksi perhetapaaminen ei osunut samalle viikonlopulle, koska en olisi jaksanut taas väitellä samasta asiasta ja perustella kantaani loputtomiin päätyen lopputulokseen, jossa joku olisi kuitenkin pahoittanut mielensä. Jäi kuitenkin sen verran paha mieli ystäväni sanoista, että harkitsin muutaman päivän tahdonko edes lähteä pikkujouluihin mieltäni enempää pahoittamaan. Vikaa on minussakin, mutta joskus tuntuu, ettei tämä ystävyyssuhde ole kaiken vääntämisen arvoista. Hänelläkin on ollut pitkään vaikeaa omassa elämässään, mutta juuri senkin takia olettaisi hänen ymmärtävän, kuinka tärkeää on pitää kiinni niistä asioista, jotka tuovat iloa ja turvaa elämään. Minun kohdallani se asia sattuu olemaan mieheni ja parisuhteeni.

En tiedä olenko vain itsekäs, mutta tahdon viettää mieheni kanssa jokaisen sekunnin, joka meille vankilan puolesta suodaan; senkin uhalla, että menetän ystäväni. Mieheni on suurin tukeni, paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja meidän yhteinen elämämme on tavallaan katkolla vuositolkulla, joten mielestäni on julmaa asettua meidän väliimme silloin, kun meillä harvoin on mahdollisuus viettää hetki aikaa yhdessä. Kyllä minä ystävistänikin silti välitän, vaikka elämäntilanteessani joudunkin usein asettamaan mieheni etusijalle. Ongelmia on kuitenkin ollut vain tämän yhden ystävän kanssa, vaikkeivät muutkaan ystäväni kummemmin pidä miehestäni. He kuitenkin kunnioittavat minun valintaani ja ovat tukena silloin, kun sitä eniten kaipaan eikä heidän kanssaan tarvitse varoa sanojaan tai tiettyjä aihealueita. He eivät kyseenalaista niitä uhrauksia, joita joudun parisuhteeni eteen tekemään.

Jatkan pohdintaa, onko todella kaiken arvoista säilyttää sellainen ystävä, jonka seurassa en voi olla kokonainen minä, vaan pelkästään se osa, joka häntä miellyttää.



Vangin vaimon Blogi

-Johanna