Toiminnanjohtajan Blogi / Uuden vuoden äärellä

08.01.2019

Oikein hyvää vuotta 2019 kaikille VAO:laisille!

Vuosi on käynnistynyt kiireisissä merkeissä. Tukipisteemme oli suljettuna joulun seudun ja se näkyy alku vuoden yhteydenottojen määrässä. Tukipiste antaa tukea ja neuvontaa ma-to klo 10-16. Tukemme on aina maksutonta ja luottamuksellista.

Vuodelle on suunniteltu monenlaista toimintaa. Henkilökohtaisesti olen intoa täynnä, kuin ilmapallo ja malttamattomana odotan, että saadaan hihat heilumaan uusien hankkeiden ja toimintojen osalta. Toisaalta, tämä on myös se aika vuodesta, jolloin täytyy laittaa jäitä hattuun ja epävarmuus on käsin kosketeltavissa. Hankkeiden, leirien ja virkistysviikonloppujen toteutuminen riippuu siitä, saammeko rahoitusta kyseisille toiminnoille. Joten maltetaan vielä hetki ja toivotaan parasta!

Sen sijaan meillä on paljon vertaistoimintaa, joka pyörii säännöllisesti vuodesta toiseen riippumatta rahoittajista. Tämän lisäksi ensimmäinen vertaistoimijakoulutus pyörähti käyntiin maanantaina 7.1. Meillä on todella motivoituneita ja hyviä tyyppejä koulutuksessa! Haku maaliskuussa alkavaan koulutukseen on jo avoinna.

Yksi isoimmista harppauksista järjestössämme otetaan tänä vuonna, kun rikostaustaisten tukihenkilötoiminta pienimuotoisesti starttaa! Tukihenkilöt toimivat vertaisena, vapaaehtoisesti, kuten järjestömme Omaisten tukihenkilötkin. Tukihenkilöt ovat itse saman kokeneita, mutta omassa elämässään jo vaiheen ohittaneet ja vahvasti siviilissä kiinni olevia henkilöitä. Rikostaustaisten tukihenkilötoiminta kohdennetaan erityisesti niille perheellisille jäsenillemme, joiden puoliso ja lapset ovat olleet VAO ry:n toiminnassa vankeuden aikana.

Katsauksena viimeisimpään hallituksen kokoukseen kerron, että yksi omaa sydäntäni lähellä oleva toiminta on ottanut askeleen eteenpäin. Kyseessä ovat Green care toiminnot, joita pyritään tuomaan jäseniemme saataville lähivuosina. Green care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia.

Näinä päivinä avaamme nettisivustollemme kyselyn jäsenistömme tuen tarpeista. Toivon, että mahdollisimman moni antaisi hetken aikaansa ja vastaisi. Kyselyn perusteella pyrimme kehittämään toimintaamme ja vastaamaan tarpeisiinne mahdollisimman hyvin.

Ja muistathan aina, mikä vain mieltäsi askarruttaa, voit laittaa sähköpostia tai soittaa minulle tai muille järjestömme toimijoille!

Näitä terveisiä lumisesta Jyväskylästä lähettää

Sanja