Vangin vaimon Blogi / Rakkaani mielikuvitusystäväni

25.10.2018

Yritin kerran selittää eräälle ihmiselle, miltä se tuntuu, kun on kihloissa, mutta ei kuitenkaan saa olla yhdessä. Jokainenhan tietää, miten ihanaa on, kun on löytänyt kumppanin, jonka tietää haluavansa loppuelämäkseen vierelleen. Arki on ihanaa ja välillä kamalaa, mutta se rakas kumppani on siinä mukana. Vankeus vie oman tukipilarin ulottumattomiin ja muuttaa arjen yksinäiseksi. Silti rakkaus ja yhteys säilyy, vaikkei enää ollakaan konkreettisesti samassa tilassa yhdessä. Siinä punnitaan todellinen rakkauden voima ja oppii kantapään kautta olemaan ottamatta mitään elämässä itsestäänselvyytenä. Kivana pikku bonuksensa siis kasvaa ihmisenä.

Kun siis joku kysyy, miltä tuntuu, kun puoliso on vankilassa, voisin kuvitella, että yhtä yksinäiseltä kuin vaikka rauhanturvaajan, sotilaan tai muualla kaukana kotoa pitkään työskentelevän puolison elämä. Jollain tapaa voin samaistua myös sellaisen ihmisen elämään, jonka läheinen on kadonnut, vaikkei tietenkään näitä kahta asiaa voi millään tasolla vertailla. Se olisi ehdottomasti hirvein tilanne, ettei tietäisi, missä rakas on. Sellaista en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Kuitenkin pystyn samaistumaan siihen tunteeseen, kun pitää kynsin ja hampain kiinni siitä ajatuksesta, että ihan kohta se rakas ihminen kävelee ovesta sisään ja kaikki on kuin ennenkin. Toivo, siihen minä samaistun. Se käy joskus hyvin lähellä hulluutta, mutta väliäkö hällä, jos siten jaksaa tätä arkea. Sitä petaa sängyn kahdelle, vaikka tietää nukkuvansa yksin. Kommentoi tv-ohjelmia ääneen ihan kuin joku muka istuisi sohvalla vieressä ja sanoisi jotain takaisin. Toivottaa hyvää yötä nukkumaan käydessä ja ottaa tyynyn kainaloonsa. Laittaa rakkaan lempiruokia, vaikkei hän ole niitä syömässä. Häissä, hautajaisissa, syntymäpäivillä ja muissa tärkeissä tapahtumissa ajatuksissaan puristaa kumppanin kättä, vaikkei hän siinä vieressä seisokaan. Ikään kuin kehittelee rakkaastaan mielikuvitusystävän, jota voi pitää lähellä.

Lyhyesti sanottuna on pidettävä toivosta kiinni, koska puolison vankeusrangaistus tuntuu siltä kuin hän olisi kuollut, poissa, muttei kuitenkaan kuollut eikä poissa. Tämä ei varmasti yhtään avaa asiaa, mutta siltä se tuntuu. Kun siis seuraavan kerran joku kysyy minulta, miltä tuntuu olla vangin puoliso, sanon, että asun mielikuvitusystävän kanssa, mutta olen kihloissa aidon ihmisen kanssa ja minä rakastan noita molempia.


Vangin vaimon Blogi

-Johanna