Elinkautinen äitiys / Muuta jotain!

20.05.2019

Pienenä tyttönä kun harrastin ratsastusta, sen hetkinen opetustyyli -80 ja -90 luvuilla oli hyvin "saksalaistyylinen" : "Muuta jotain!!!" Muistan ratsastaneeni samaa estelinjaa hevoseni kanssa eikä minulla ollut hajuakaan, mitä muuttaisin tai mitä minulta haluttiin. Kymmenennen kierroksen jälkeen aloin jo miettiä, onko kyse hymystäni väärässä kohdassa vaiko siitä, että pikkarini ovat vinossa, koska joka ikisen kierroksen jälkeen opettaja huusi: "Ei kelpaa, muuta jotain!!!!" Koskaan opettaja ei kertonut, mitä toivoisi minun muuttavan, saatika kertomalla, miten sen muuttaisin. Yksi lapsukainen oli lähetetty jo ulos maneesista kommentilla: "Tule takaisin sitten kun osaat ratsastaa!!!" Lapsuuden trauma...

Silloin päätin, että kun minusta joskus tulee opettaja, en koskaan toimi noin. Mä osaan tulevaisuudessa antaa palautetta, arvioida ja auttaa. Musta tulee parempi opettaja opettamaan asioita kuin mitä oma opettajani oli. Vaikkakin ko.opettajalta sain aivan mielettömän pohjan sille kurinalaisuudelle mitä treenaaminen vaatii sekä sille lojaliteetille eläintä kohtaan, mitä ammattilaisuus tai ylipäätään hevosten kanssa toimimisessa tarvitaan.

Niin, mitä sitten tapahtui? Minustahan tuli opettaja itsestänikin. Olen opettanut tuhansia lapsia ja aikuisia, joissakin perheissä sekä lasta, äitiä/ isää ja mummiakin. Opetusuraa alkaa olemaan takana jo 27- vuotta. Kun itsellä menee alamäkeen, mietin paljon niitä ihmisiä, joille olen pystynyt antamaan hyviä kokemuksia, oppimiselämyksiä tai edes sitä jotain muuta tunnetta kuin mitä itse aikoinaan sain.

Olen todella hyvä neuvomaan muita ja antamaan potkun perseelle silloin kun elämäntilanne sitä vaatii. Mutta äärimmäisen huono auttamaan itseäni. Nyt kun elämäntilanteeni on ollut ahdistava jo jonkin aikaa, löydän kyllä keinot sen asian kanssa painimiseen, mutta mitä sitten kun elämään tuleekin uusi murhe, joka ei liity vankeuteen. Voi että olisi niin kiva vajota itsesääliin ja jäädä rypemään surun keskelle. Eli Vangin Omainen kykenee kyllä ottamaan vastaan sen oman vankeuden tuoman taakkansa ja muut elämän tuomat murheet ovat siihen päälle lisuke, joka pitää sitten vaan kestää. Vai meneekö se toisinpäin?

Tällaisen elämäntilanteen sattuessa minulla kävi hyvä tuuri. Lapseni sattui soittamaan vankilasta juuri silloin, kun tarvitsin ihmistä ja keskusteluapua. Hän kuunteli kun minä itkin ja surin. Hän ei puhunut päälle, hän antoi minulle tilaa purkaa murheeni ulos. Hän kuunteli. Lopuksi hän sanoi näin: " Äiti, et voi muuttaa niitä asioita, joille et voi enää mitään, voit ainoastaan muuttaa niitä, mille voit. Ja jotta jaksat vielä huomennakin, sun on pakko muuttaa jotain, koska sun on vapautettava voimavaroja jostain muusta, jotta jaksaisit."

Miten viisas lapsi. Ja minä muutin jotain!!!! Kohta puoli vuotta minua mietityttänyt ja vaivannut asia sai eilen päätöksen ja irtisanoin itseni sellaisesta asiasta, jonka olen kokenut ahdistavaksi ja periaatteitani vastustavaksi. Voi että nyt on hyvä olla!!!!!

Jotenkin tuntuu siltä, että mun on nyt just hyvä hengittää kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Mä muutin jotain, mihin pystyin vaikuttamaan. Eräs äiti minulle aikoinaan sanoi, että menin kampaajalle ja ripsihuoltoon ja siitä tuli hyvä olo. Niin se pitääkin. Me ei olla enää -80 luvulla, eli meillä on oikeus omiin ratkaisuihimme, suruihimme ja ennen kaikkea omaan elämäämme. Ja vaikka tuo Rikosseuraamuslaitos laahaa perässä kuin vanha jauhosäkki, ei meidän tarvitse olla siviilissä uhreja. Me voidaan muuttaa jotain, vaikka se etäiseltä ajatukselta tuntuisikin.

Vankimessut 26.5. Helsingin Dallapè- puistossa. Tervetuloa moikkaamaan mua ja Sanjaa!!!! Niin kunnia seistä voimanaisen rinnalla ko. tapahtumassa!!!!


Elinkautinen äitiys Blogi

-Taina