Elinkautinen äitiys / Mitä mun korvat kuulevatkaan?

06.04.2019

Vangin omaisena on jo tottunut siihen, että et voi ottaa osaa sallaisiin keskusteluihin esim. työpaikalla, että "Voi kauheeta, joku murhattu jossain" tai että "Huumeidenkäyttö lisääntynyt siellä". Koska jos satut kommentoimaan, oma kantasi on liian kovaa kuultavaa muille. Asia, joka alkaa minulle olemaan arkipäivää, ei ns.normaalia elämää eläville ole. Se on joskus vaikea tajuta, että ihmiset pitävät sinua outona, kun luontevasti puhut ruiskuista, rikotuista asunnoista, kuolemasta... Sinua kyllä ymmärretään, että olet kokenut vaikean elämän, mutta sen tuskan sisältö jää sellaiselle ihmiselle arvoitukseksi, joka ei samaa ole kokenut. Ja nyt jätin mainitsematta kaikki verisimmät yksityiskohdat, koska ne kaikki kauheudet, mitä on nähnyt ja kuullut, ne piirtyvät minun verkkokalvolle täysin selkeinä asioina, jotka minun on pakko hyväksyä. Tahdoin tai en.
Siksi on niin vaikea joskus ymmärtää, että joku oikeasti ymmärtäisi tai myötäeläisi mitä olen oikeasti käynyt läpi.... Aina miettii, haluaako tuo ihminen "ratsastaa" minun onnettomuudellani? Haluaako hän saada kylän mehevimmät juorut kerottua eteenpäin? Mikä on hänen tarkoitusperänsä? Nämä tilanteet ovat ajaneet minut siihen tilanteeseen, että jos en tiedä kertoneeni kuinka ne asiat oikeasti menivät, joudun aina pohtimaan, miksi joku sanoo kuten sanoo. Vangin omaisen elämä on vainoharhaista.
Olen kohdannut polullani jopa parhaita ystäviäni, jotka kysyvät kyllä, mutta vain siksi, että saisivat enemmän tietoa kuin mitä lehdistö pystyy antamaan. Lapseni on jopa vedetty vaali- ja puoluekeskusteluun mukaan! Nämä ovat asioita, jotka satuttavat minua syvältä. Kuinka moni ihminen tajuaa tai edes ymmärtää inhimillisyyden meidän omaisten tuskan takana? Siellä on kuitenkin minun rakas lapseni, jonka virheitä en voi paikata millään tavalla. Minun on vaan elettävä hänen valintojensa kanssa.
Pyydän anteeksi kaikilta, joita en ole vainoharhaisuuksissani ymmärtänyt. Mutta pyydän myös anteeksi heidän puolesta, jotka eivät ole ymmärtäneet, kuinka syvästi he loukkaavat minua tehdessään sellaisia virheitä sanomisissaan, teoissaan, postauksissaan, joita he eivät edes ymmärrä tehneensä, koska he eivät elä päivästä toiseen tämän tuskan kanssa, jonka kanssa minä elän. Annan anteeksi heidän ymmärtämättömyyden. Ei ole olemassa virheitä; vain oppimiskokemuksia ja toivon, että he oppivat olemaan suvaitsevaisempia. Koska ainoa ihminen joka voi kokonaisvaltaisesti ymmärtää minun tuskani on semmoinen ihminen, joka on saman tuskan käynyt läpi. Verisine yksityiskohtineen...


Elinkautinen äitiys Blogi

-Taina