Elinkautinen äitiys / I will survive!

18.04.2019

Ensimmäinen ajatus, kun äiti kohtaa oman lapsensa rikollisuuden on se, että tästä en tule selviämään, miten voin jatkaa tästä eteenpäin!!! Se epätoivo, suru ja ahdistus on niin valtava, että ei löydy keinoa, mistä ja millä aloittaisi oman selviämisensä. Ei löydy apua tai tahoa, joka minua auttaisi. Niinpä ajattelin koota tähän äideille oman selviytymispakkauksen; asioita jotka minut ovat auttaneet ylös syytösten syövereistä:

1.) Hae apua! Apu ei tule sinun luoksesi, sinun on löydettävä voimia hankkia sitä itse. Vankien Omaiset tässä äärimmäisen tärkeä linkki! Vaon kautta saat sekä ammattiapua että vertaistukea samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä. Lääkärit eivät ymmärrä tämän kaltaista ahdinkoa, vain saman kokenut henkilö pystyy luomaan sinuun toivoa siitä, että "kyllä sinä selviät!" Itse sain apua vertaistuesta kuin myös seurakunnasta löytyi keskusteluapu, joka ei ollut "jumalaan sidonnainen".

2.) Älä sulkeudu! Vaikka kuinka "leimaavalta" tilanne tuntuisikaan, älä sulkeudu. Puhu, puhu, puhu! Kerro asiasta lähipiirissäsi ainakin. Sinä et ole tehnyt mitään väärää!!! Itse menin aikoinaan kauppaan ja kuvittelin, että minulla paistaa lamppu pääni päällä jossa lukee: "Olen rikollisen äiti!". Häpesin niin vietävästi. Mutta kerroin työpaikallani, kerroin lähipiirille. Se helpotti niin paljon, koska silloin ihmiset osasivat ottaa osaa myös kokemaani suruun. Ja poiki myös yhteydenottoja sellaisilta työkavereilta, joita sama asia oli koskettanut, mutta olivat vaienneet häpeässään. Kun yksi solmu aukeaa, koko vyyhti alkaa purkautua. Ja niin saimme toisistamme vertaistukea!

3.) Kirjoita! Kirjoita aluksi onnellisuuspäiväkirjaa. Listaa siihen vain kolme asiaa mitkä tänään menivät hyvin. Esimerkiksi: 1.) Jaksoin nousta sängystä. 2.) Aurinko paistaa. 3.) Huominen tulee, kun olen yhden yön nukkunut. Vähän kerrassaan huomaat, että kun luet näitä päivittäin listaamiasi asioita myöhemmin, ymmärrät minkä polun oletkaan jo kulkenut!!! Minun selviytymiskeinoni on todellakin ollut tämä kirjoittaminen! Aluksi kirjoitin kirjeitä lapselleni vankilaan joissa "puhuin suuni puhtaaksi". Kirjoitin kuinka pahalta minusta todella tuntui, annoin kielikuvien lentää, surin ja säälin itseäni. Annoin pahan olon tulla ulos. Omaisten leirillä muutama vanhempi ihmetteli tätä ja kysyivätkin, että enkö pelkää, että lapsi katkaisee välinsä kokonaan minuun. Tähän vastasin, että ne välit katkeavat joka tapauksessa, jos lapsi ei hyväksy minua sellaisena kuin olen. Silloin myös hyväksyn lapseni toiminnan, jos hyssyttelen tapahtunutta. Äidillä on oikeus kertoa, mitä mieltä on tapahtuneesta, oikeus ottaa kantaa sekä oikeus omiin tunteisiinsa. Meidän kohdalla, kun minun paha olo oli purettu pois, pystyin olemaan taas se horjumaton, vankka tuki lapselleni. Ja lapseni luottaa siihen!!! Vähän kuin kuolinvuoteella. Mitään ei ole jäänyt sanomatta tai hampaankoloon.

4.) Ole itsellesi armollinen! Vertaistuen kautta löydät varmasti sellaisen ihmisen, joka kuuntelee ja myötäelää tuskaasi, mutta hänkään ei pysty sinun itsesyytöksiä myötäelämään. Miksi siis syytät itseäsi? Aikaisemmista blogi- kirjoituksistani löydät paljon tekstiä juuri noista itseään syyttävistä ajatuksista! Niitä olen pohtinut todella paljon!!!! Itsetutkiskelua!

5.) Ryhdy hommiin! Aina aluksi kriisi on niin mittava, että tarvitset sairauslomaa työstäsi, mutta sen loputtua palaa töihin! Elämään pitää saada struktuuri sekä järjestys ja huomaatkin ensimmäisen työvuoron aikana, ettet ajattelekkaan koko työvuoron aikana joka sekuntti tilannettasi.

6.) Hemmottele itseäsi! Mene kampaajalle, laita ripset, käy hieronnassa, mene leffaan. Kaikki tuntuvat aluksi ylitsepääsemättömiltä lähteä, mutta suunnittele, mitä haluaisit tehdä ja toteuta ne vaikka hetken mielijohteesta tai pitkällä tähtäimellä. Itse olen äärimmäisen spontaani ja hetken mielijohteesta olen blondina värjännyt tukkani mustaksi. Toisella kerralla ajoin pääni kaljuksi :-) Jossain niitten välissä tatuoin selkääni "Usko, toivo, rakkaus"- tatuoinnin. (Mun nykypäivän rakas voimatatska!) Aloitin myös puoliväkisin ylipainoisena rakkaan ratsastusharrastukseni uudestaan, koska päätin haluta tehdä vielä tätä. Ja tämän ansioista laihduin 12 kg!!!! Nyt kun ajattelen vuosia taaksepäin, nämä kaikki olivat aivan äärimäisen tärkeitä "päähänpistoja" minulle siinä hetkessä, missä elin. Radikaaleilla omilla muutoksilla sain oman elämäni takaisin. Ja kaikki "päähänpistoni" kuvastavat tapaani kärsiä. Tuon sen tunteen jollain tapaa ulos, jos se on väri tai tatuointi, ne auttoivat ainakin minua!

7.) Tämä viimeisin kohta on vain omani, ei yleispätevä. Hommasin itselleni kirjekaverin vangista. Olemme kirjoitelleet nyt puoli vuotta. Kirjekaveri on auttanut minua käsittelemään taakkaani vangin näkökulmasta. Samalla ammennan hänelle siviilissä olevia normaali arkeen liittyviä ongelmia. Olemme lähentyneet niinkin paljon, että nyt lähden toukokuussa tapaamaan häntä livenä lähes 600 km:n päähän vankilaan. Kuinka paljon voikaan antaa ihminen, joka kokee tietyllä tavalla samaa tuskaa kuin minä, mutta toisesta perspektiivistä?
"We will survive!"


Elinkautinen äitiys Blogi

-Taina