Elinkautinen äitiys Blogi / Vanhassa vara parempi

01.03.2019

Facebookin feediin tuppasi tänään muisto kolmen vuoden takaa. Kuvassa seisovat äiti ja lapsi, molemmat hymyilevät niin onnellisina. Mitä voikaan kuvan taakse kätkeytyä?
Kolme vuotta sitten oli lapseni otettu kiinni. Olin itse jo kauan tiennyt, että jotain tulee tapahtumaan, mutta en ihan siinä mittakaavassa olevaa osannut edes epäillä. Oli paha olo koko ajan, eikä asiaa kauheasti auttanut se, että koko facebook oli täynnä kavereiden julkaisuja, joissa äidit ovat niin ylpeitä "vanhoistaan" tai "abeistaan". En voinut kommentoida mihinkään, saatika tykätä, koska olin niin kateellinen muille äideille; miksi te saatte nauttia noista onnenhetkistä. 

Ajankohta oli todella vaikea, koska olisin halunnut lapselleni samanlaisen nuoruuden, kuin mistä itse olin saanut nauttia nuoruudessani. En voinut ymmärtää, miksi joku haluaisi jotain muuta kuin mitä minä olin itse saanut lapsena ja nuorena kokea...
Muistan sanoneeni poliisivankilassa lapselleni, että kuinka pahalta minusta tuntuu, kun minä en voi päivittää sinusta "Olen niin ylpeä äiti" -kuvia. Lapsi ymmärsi tuskani, ainakin jollain tavalla. Pyysimme poliisia valokuvaamaan meidät ja kuva oli niin onnistunut ja täynnä elämää ja tunnetta. Mitä kuvan taakse kätkeytyi, oli tapaamisen aikana läpikäyty suuri suru ja sitä äidin itkun määrää ei voi edes enää desilitroissa mitata. Kuva kuitenkin onnistui ja kotona postasin sen facebookiin. Saimpahan minäkin hetken olla onnellinen äiti saadessani päivittää yhden yhteiskuvan lapseni kanssa. Se, minkä jätin mainitsematta, oli lapseni nimi (en siis tägännyt) sekä se, että kuva oli otettu poliisivankilassa. Kuvasta se ei tule ilmi. Ehkä se oli se minun pienen hetken "moment of glory", sain vielä viimeisen valokuvan ennen lähtöä. 

Tästä kuvasta on tänään päivälleen kolme vuotta. Sen jälkeen olemme saaneet muutaman melko ihanankin otoksen yhdessä, mutta haluaisin niitä lisää ja nyt se ei enää ole mahdollista. Kuinka vaikeaa on ollut katsella lapsen valokuva- albumeja nuoruusvuosilta ja todeta, että kuvat jäävät historiaan. Samoin kuin menneisyys sekä tulevaisuus....
Joskus myöhemmin lapsi kyllä palautti mut taas minut maan pinnalle sanomalla, että "Oliko tuo jotain vittuilua kun tuommosen kuvan päivitit?" Ei, ei se ollut: se oli äidin rakkaus ja äidin ylpeys lapsestaan. Silti, kaikesta huolimatta.
Usko, toivo ja rakkaus <3 Suurin niistä on rakkaus <3


Elinkautinen äitiys -Blogi

-Taina