Elinkautinen äitiys Blogi / Teräs-nainen

12.08.2019

Itse en ole ajatellutkaan, että teen mitään elämänmuutosta. Se elämänmuutos tulee vaan itsestään kun ihminen alkaa prosessoida sitä, mitä "jäljelle jää" vankeuden tuoman menetyksen myötä. Minä itse.

Suuria muutoksia tapahtunut minun elämässäni. Rakastamani koira lopetettiin ja siitä toipuminen on ollut rankkaa. En muista itkinkö näin paljon edes silloin kun poikani vangittiin? Juu varmasti itkin, mutta aika on kullannut muistot. Ja siitäkin surusta olen päässyt yli.

Jonkin verran toi harmaita hiuksia aviomies kakkonen, joka itsekeskeisesti kommentoi lapseni vankeustuomiota sanoin; "Kyllähän se minutkin uhkasi aikoinaan tappaa ja että kyllähän mä näin, ettei siitä lapsesta mitään tule...Minun lapsistani sentään tuli "muurareita, taksikuskeja, suutareita... lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä".....jne" Noh, hetken sai hänkin olla kuningas omassa hyvyydessään. Mieli olisi tehnyt sanoa, että lapsi oli 6-10 vuotias asuessaan sinun kanssasi saman katon alla. Missähän hänen miesmallinsa meni pieleen sitten aikoinaan, kun kaksi lasta hän pystyi pelastamaan ja yhtä ei? Taas kerran varaa syyttää jotakuta.

Tämä elämänmuutosprosessi poiki minulle uuden työn. Siirryin kehitysvammaspykiatrian puolelta siistiin sisätyöhön, sairaalamaailmaan kylläkin, mutta toimeen, jossa pystyn hyödyntämään lähes kaikkia koulutuksiani. Pää on pyörällä, kun oppii koko ajan uutta. Ja nyt kun olen sairaalamaailmassa, ei kännyköitä räplätä työaikana. Minullahan on aina ollut kaksi puhelinta matkassa mukana, oma luuri ja vankiluuri, johon lapseni on voinut soittaa aina kun tarve vaatii. Tämä siksi, koska vankiloiden puheluiden hinnat ovat tähtitieteellisiä!!!!! Muutaman minuutin puhelusta vanki joutuu maksamaan useita euroja ja 15 € ladattu puhelinraha riittää maksimissaan kahteen puheluun. Aivan absurdia, kun ajattelee, että puhelin on vangin ainoa yhteys ulkomaailmaan tai omaisiin. Jos sinulla on vaimo, lapsia, äiti ja isi, mummi ja ukki, monta tärkeää puhelua jää soittamatta, koska rahaa ei vaan ole.

Eli minä hommasin itselleni puoli vuotta sitten "vankipuhelimen". Vanha Nokia näppäimillä pääsi taas hommiin ja Elisalta sain kotiliittymän. Tämä tarkoittaa siis lankaliittymää, johon vankilasta soitetut puhelut ovat halvempia. Nyt kuitenkin tehty lapsen kanssa selväksi, että olen töissä 15.30 asti joka päivä, sitä ennen en pääse vastaaamaan puhelimeen. Noh, vankilan rutiinien mukaan klo 15.30 painaa päälle ruokailu ja sitten alkaakin iltalukitus. Eli sovittiin lapsen kanssa, että pidetään varmaan jatkossa yhteyttä viikonloppuisin. Jos äiti ehtii vastata puhelimeen, kun omat harrastukset vievät oman aikansa... Vankilan aikataulut ei todellakaan mene yks yhteen siviilielämän kanssa.

Kyllä jännittää uudessa työpaikassa. Vanhassahan kaikki tiesivät mitä minun elämässäni tapahtuu. Nyt elän ns. normaali- ihmisten elämää, enkä tuo julki asioita, ellei joku sitten osaisi spesifisesti kysyä. Kyllä minulta kysyttiin, onko lapsia. Vastasin, että on, mutta on jo aikuinen ja omillaan. Kerroin myös olevani mummo. Mutta kyllä pelottaa kommunikaatio vieraiden ihmisten kanssa. Pelkään leimaantumista ja oli töissä tänään joku huumekeskustelukin.... Itse uppouduin tutkimaan "typeränä" seinällä olevia tiedotteita, koska et kertakaikkiaan voi alkaa puhua. Tietämyksesi on liian suuri ja kokemuksesi tai kertomuksesi ovat aivan liian rankkoja ns. taviksille.

Mutta voi että mä nautin! Elämäni tuntuu siltä kuin alkaisin irtaantua siitä pahasta mitä olen käynyt läpi ja nautin vihdoin ja viimein omasta elämästäni. Ja kokemani kauheudet alkavat muistoista hiipua. Välillä mietin, onko mulla oikeasti ollut niin paha olla, että olen tarvinnut sairaslomaa, tai että olen ajatellut, etten tästä selviäisi? Kyllä, nämä blogikirjoitukset sen vahvistavat, että ihan kylmiltään ei kukaan tuota tämmöisiä ajatuksia. Mä siis tulen selviämään. Ja musta on tullut vielä hirmuisen paljon vahvempi ihminen kuin mitä koskaan olen ollut.

"Olet TERÄS-nainen pysyt kasassa kun hajoon, nostat ylös kun alan vajoo...."  Voimabiisi teille muillekkin omaisille, vaikkette niin kirjaimelllisesti ookkaan TERÄSTÄ kuin minä :-D :-D :-D


Elinkautinen äitiys Blogi

-Taina