Elinkautinen äitiys Blogi / Syksyn salaisuus

25.09.2019

Olen ollut hyvin kiireinen uuden työni kanssa. Olen myös jälleen pitkästä aikaa innostunut opettamisesta ja tehnyt opetushommia oman työni ohella aina kun vaan ehdin. Olen todellakin ollut "very busy" elämään omaa elämääni pitkästä aikaa.


Sukevalla on ollut mittavat operaatiot UB:n takia. En tiedä oliko tämä se syy, miksi minun ja kirjeystäväni tapaamiset evättiin. Minullahan oli tarkoitus mennä pari viikkoa sitten taas viikonlopuksi tuonne "jumalan selän taakse". Olimme pitkän välimatkan takia anoneet perhetapaamisen ja siihen lisäksi normaalin valvotun tapaamisen. Kun välimatka on 600 km, niin ei ihan houkuta ajaa tuota matkaa (näillä bensanhinnoilla!!!) vain yhden 45 minuutin pleksin takia. Siksi 4h perhetapaaminen olisi ollut meille kultaakin kalliimpi.


Kun koko henkilökunta, joka työskentelee vankilassa päivittäin vangin kanssa kannustaa perhetapaamiseen, kertoo sitä puoltavansa ja lupaavat antaa suosituksia, niin kyllä tuntui v-mäiseltä se, että muutamaa päivää ennen tulee kieltävä päätös. Noh, olihan meillä kuitenkin vielä anottuna se "pleksi"...


Mutta mitä vielä! Ei apulaisjohtaja ollut kuullutkaan, että tämmöistä olisikaan anottu. Tiedustellessani asiaa häneltä, sain vastaukseksi, että "en keskustele siviilien kanssa". Jouduin siis tekemään asiasta tutkintapyynnön vangin valtakirjalla Rikosseuraamuslaitoksen Keskushallintoyksikköön ihan siksi, että onkohan nyt toimittu ihan lainmukaisella tavalla.


Kun nyt alkaa valjeta tää, että vaikka olen kritisoinut Riseä jo useampaan otteesen siitä, että se on jäykkä ja vanha vaikka maailma muuttuu ympärillä, niin jonkunhan pitää antaa se potku perseelle, että asiat muuttuvat! Mä olen ihan hiton hyvä kirjottelemaan valituksia ympäri maailman jonkun toisen puolesta, mutta helvetin huono auttamaan itseäni.


Mutta oonhan mä auttanut! Mähän oon toiminut kaikkien omien blogikirjoitusteni sääntöjn mukaisesti. Mä olen muuttanut elämässäni KAIKEN sen, mihin voin itse vaikuttaa. Seurattuani "Irti Huumeista" -ryhmän keskustelua, voin vaan todeta, että mulla on asiat todella hyvin!


Sörkasta ei sillein muuta uutta kuin että mummi ja ukki kävivät tapaamassa lastani viime viikonloppuna. Mummi ei meinannut tunnistaa lapsenlastaan ja kertoikin, että kyyneleet olivat silmissä usaan otteeseen. Muutoin vanhempieni osalta tapaaminen oli positiivinen ja jätti heille ihanat muistot. Vangin kanssa keskusteltuani tapaamisesta, hän oli surullinen. Oli nähnyt, kuinka vaikeaa isovanhempien oli istua vankilatapaamisessa ja kuinka on heitä satuttanut, lapsenlapsen teot. Mutta he menivät, koska ihminen on aina ihminen. Ja niin äärimmäisen rakas. Ja kuinka upealta tuntuu se, että ketään ei hylätä hädän hetkellä, tehtyjen virheiden takia. Jokainen meistä tekee virheitä. Pitää pystyä antamaan anteeksi.


Ensimmäisen kerran lapsellani on unelmia. Toiveita ja suunnitelmia. Jotka eivät liity rikollisuuteen. Ja voi miten rakastankaan kuunnella näitä tulevaisuuden suunnitelmia! Mutta niin monta kertaa tämän tilanteen jo eläneenä tiedän, että kun vankilan portit avautuvat, se on liian helposti paluu takaisin vanhaan arkeen. Se pelottaa.


Mutta voimasanoina kaikille äideille tai omaisille: Kerätkää voimia edes tää vankilassaolo -aika. Hankkikaa se oma elämä takaisin keinolla millä hyvänsä, jotta teillä olisi tulevaisuudessa voimia irtaantua siitä paskasta lopullisesti itse. Kun ketään ei vaan voi rakastaa terveeksi. Varsinkaan jos sitä omaa tahtoa ei ole. Meidän on pakko antaa periksi sen järkyttävältä määrältä olevan äidinrakkauden edessä...


Näin minä olen yrittänyt tehdä. Irtaantua, mutta olla läsnä. Rakastaa, mutta olla hyppäämättä samaan kaivoon lapseni kanssa. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys saatika helppoa. Kun on elänyt sellaisten asioiden äärellä, jotka ovat itselle täysi kammotus ja alat huomaamaan, kuinka luontevasti puhut rikollisuudesta, siitä haluaisin päästä eroon. Ja olla taas normaali.


Mä kerroin töissä mun stoorini! Voi että miten ihanat ihmiset mulla on ympärillä! Ja nyt on taas helppoa olla ja hengittää. Nämä työkaverit ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin minäkin, mulla on vaan elämä mennyt vähän rankemman polun kautta!


Elinkautinen äitiys Blogi

-Taina