Elinkautinen äitiys Blogi / Adagio

03.11.2019

"Hienoa Taina, olet paras äiti Taina, uskomatonta miten pystyt tähän Taina... 

"Niinpä. 

Se miksi kirjoitan blogia ja tuon sitä omaa tuskaani julkiseksi on varmasti se palaute mitä blogistani saan. "Rohkeaa ja koskettavaa tekstiä!" - kuten suurin osa saamastani palautteestani on, mutta en olisi edes voinut uskoa, kuinka monta ihmistä omasta ystäväpiiristäni ottaa minuun yhteyttä ja pyytää apua, koska ovat lukeneet blogiani ja sitä kautta uskaltaneet ottaa yhteyttä. Siis aivan mahtavaa, kun näkee oman "kätensä jäljet". Juuri sen, että blogini auttaisi jotain sellaista ihmistä, joka sitä oikeasti tarvitsisi. Kun on itse rohkea, joku muukin uskaltaa olla rohkea! Edes pyytämään tai kysymään apua. Blogini on siis tuottanut tulosta!!!!! Henkistä pääomaa mikä sen tarkoitus olikin.

Ei, mä en todellakaan ole paras äiti. Ja tämän blogin myötä en todellakaan tiedä, tulenko koskaan saamaan "paras äiti"- palkintoa ainakaan lapseltani. Mähän peilaan hänen tekemisiään omaan elämään ja kirjoitan niistä. Lapseni tietää, että kirjoitan blogia, mutta en tiedä, onko hän näitä kirjoituksia lukenut. Itse en tekstejäni ole hänelle lukenut tai toimittanut, koska nämä ovat minun ajatuksiani. Blogini ovat julkisia, eli jos hän pyytäisi vaikka naisystävältään, hän saisi ne luettavaksi välittömästi. Minä en anna hänelle muuta tietoa kuin sen, että minä kirjoitan blogia asioista, joita käsittelen omassa elämässäni hänen rikoksensa kautta. Nämä ovat minun ajatuksiani ja jos jonkun ihmisen pystyy niistä tunnistamaan, sou what! Niinhän minutkin on tunnistanut jo lähes 600 ihmistä.

Kun tuomio etenee, on tullut mieleen niin paljon asioita menneisyydestä... Miten olisin voinut estää tämän kaiken? Eli se hyvän äidin syndrooma. :-) Ja pohtiessani ajatusta, että MÄ en ois muka tehnyt mitään väärin ja miksi ansaitsisin teidän kommentit "Paras äiti", on todella laittanut mut pohtimaan sitä, missä se bitti meni aikoinaan vinoon?!!!

Mulla on rankka historia. Sen enempää sitä avaamatta voin vaan todeta, että sillä menneisyydellä oli hintansa. Mitään ei tullut tehtyä väärin, en vaan ollut läsnä lapselleni herkimmillä hetkillä. Mulla oli vaikeuksia omien parisuhteitteni kanssa tai olin aina hoitamassa muiden perheiden lapsia ja ne veivät mut sellaiseen kuoppaan, josta oli todella vaikea taistella pois. Mä kyllä yritin, mä tein niin vimmatusti töitä koko ajan saadakseni edes lapseni hyväksynnän ja hänet tajuamaan kuinka paljon äiti tekee töitä. Mutta muistan kuin eilisen päivän, kun lapseni sanoi, että "Tuollaista elämää en halua itselleni; tehdä töitä 24/7 ja siltikään et vaan elä!!!" Raadollista, mutta totta! Siksi mä syytän itseäni siitä, että annoin lapselleni mallin hevosalan yksityisyrittäjyydestä. Lapseni valitsi toisen tien, sen jossa oli rahaa saatavilla. Joka johti rikolliseen maailmaan.

Mutta kyllä se "mieletön mutsi" palkinto tuli varmaan siitä, että totaalisesti romahtamispisteessä ollessasi toimit kuin kone: Kolme asuntoa olen tyhjentänyt narkomaani- lapseni jäljiltä. Hoitanut pelastettavissa olevat tavarat säilöön, vienyt kaatopaikalle ne, mistä ei ole enää mihinkään ja itkenyt, että kuinka voikaan se normaalin elämän ymmärrys mennä niin vinoon, että sellaista tuhoa asunnoille pystyy kukaan aiheuttamaan??? Narkkarin asunto ei ole kaunista katseltavaa!!! Ja niin tyhmä olen ollut, että kolmeen otteeseen olen todellakin äitinä tullut apuun ja näitä asuntoja tyhjennellyt ja pohtinut kuinka mahdollisia vahingonkorvauksia hoidetaan.... Koska mitä täydellinen mutsi ei tekisikään lapsensa eteen. Täydellinen mutsi yrittää viimeiseen asti hoitaa, paikata ja maksaa lapsensa tekemät virheet. Kun ei halua, että lapsi joutuisi kärsimään, jos se lapsi vaikka joskus haluaisi parantua...

Mutta kun se ei ole se lapsi joka puhuu, ne ovat kemikaalit jotka puhuvat. On aivan turhaa yrittää maksaa vahinkoja ja rakastaa sitä lasta, niin kauan kun suurin rakkaus hänen elämässään ovat aineet. Silloin ne parhaatkin äidit tappavat itsensä vaan uupumukseen. On uuvuttavaa tehdä kaikki yhden puolesta, jos se yksi ei edes tajua mitä mutsi yrittää. Narkkarin mutsin elämä on todella yksinäistä. Eikä näistä kauheasti puhuta muille äiteille, koska "Elmerin ja Joosepin kakat oli kuitenkin niin samanlaisia!" Meille vaan kävi se paska mäihä... Mistä saa ja löytää vertaistukea?

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, vangin omainen saa nyt "levätä". Olla rauhassa ja kerätä voimavaroja seuraavaa koitosta varten. Mä tulen aina olemaan rikollisen äiti, joka syyttää itseään siitä, ettei ollut tarpeeksi läsnä, oli niin uraorientoitunut ja sekaisin omista henkilökohtaisista ongelmistaan, että vaikka kuinka monta kertaa lapseni sanoisi minulle että "Äiti, älä syytä itseäsi" niin minä tulen syyttämään itseäni hamaan hautaan saakka. Siitä tunteesta en koskaan tule pääsemään eroon, vaikka kuinka prosessoin terapioissa tai blogissani tuntemuksiani. Se on haamu, joka seuraa minua mukana aina ja ikuisesti. Niinkuin jokaista vanhempaa oman lapsen kohdalla kun jotain menee pieleen, miksi asiat meni näin? Mutta sen kanssa on opittava elämään.

Suuret sympatiani Kuopioon. Niin kouluhyökkäyksen uhreille ja heidän perheilleen, mutta suurin sympatiani menee rikoksen tekijän omaisille. Tiedän ja ymmärrän niin tuskanne!!!! Se ei ollut teidän rikos ja toivon teille voimaa käsitellä asiaa sekä hakea apua, jotta pääsisitte jatkamaan elämäänne yhtä lailla eteenpäin, kuten minä olen pystynyt jatkamaan. Kaikesta huolimatta.

-Taina